maanantai, 3. elokuu 2015

Mielenmaisemia ja hiljaisia runoja

taiger%20hill%20puu.jpg

Miniatyyrimaisemia

Vielä on pari viikkoa aikaa nauttia Suzhousta ennen kotiinpaluuta. Mietin, miten sitten Suomessa ollessani lievittäisin aika ajoin mielen täyttävää Suzhou-ikävää? Valokuvia on paljon ja ruokiakin osaan tehdä, vaikkapa sitä kuuluisaa mandariinikalaa hapanimeläkastikkeessa, eli Song Shu Gui Yu’tä.

2015-05-27-3347.jpg

Song Shu Gui Yu eli "oravanmuotoista mandariinikalaa hapanimeläkastikkeessa - Suzhoun kuuluisin kalaruokalaji

 

Mutta entä puutarhat, Suzhoun vihreät keitaat. Miten niihin pääsee nopeasti Kolikkorinteeltä käsin? Pitäisikö rakentaa parvekkeelle kiinalainen puutarha? Aloittaisinko sen miniatyyrimaiseman rakentamisella?

Monelle suomalaiselle japanilaiset bonzait ovat tuttuja. Kerrotaan, että niillä on juurensa Kiinassa. Täällä miniatyyripuu on nimeltään盆景 eli pén jǐng. Sanamukaisesti käännettynä se tarkoittaa maisemaa, joka on tarjottimella. Miniatyrimaisemat, tai ruukkupuut ”potted trees” taikka ruukkuerikoisuudet ”potted curios” kuuluvat oleellisena osana kiinalaiseen puutarhafilosofiaan. Niitä on kasvatettu tiettävästi jo Tang-dynastian aikana, eli vuosina 618–690 ja 705–907. Varhaisin säilynyt kuva ruukkupuusta on vuodelta 706.

Suzhoussakin miniatyyrimaisemia on harrastettu noin 800 vuoden ajan.  Osa Suzhoun ruukkupuista, joita tapaa esimerkiksi Vaatimattoman virkamiehen puutarhassa taikka Viipyilevässä puutarhassa, on satoja vuosia vanhoja; Vaatimattoman virkamiehen puutarhassa kasvava granaattiomenapuu on yli 300-vuotias, Viipyilevän puutarhan kiinanluumupuu neljäsatavuotinen. Tiger Hillillä kerrotaan kasvavan lähes kaksimetrisen, ja yli 500-vuotta vanhan kiinankatajan.

pienoismaisema-002.jpg

"Vuorelle" istutettuja miniatyyripuita Pariskunnan puutarhassa

Suzhou ruukkupuita dominoivat usein kivet, joiden lomassa pienet puut kasvavat. Nämä asetelmat jakautuvat tyypeiltään ”kuiviin”, ”kosteisiin” ja ”kuivankosteisiin” asetelmiin. Kuivissa asetelmissa perusta on multaa, kosteissa vain vettä, kuivankosteissa molempia. Suzhoulle – joka on siis yksi kuudesta ruukkupuukoulukunnasta – ominaisia tyylejä ovat muiden muassa ”Kolme vuorenrinteeltä roikkuvaa oksaa”, ”Kuusi tasannetta” ja ”Feenixlintu, kurki, paviljonki ja pagodi”. Täydellisten ruukkupuuasetelmien tulee olla ikään kuin pieniä maisemia niistä paikoista – vuorista, järvistä ja puista – joita kiinalaiset ihailevat ja rakastava. Ruukkupuita onkin kutsuttu hiljaisiksi runoiksi, eläviksi veistoksiksi tai kolmiulotteisiksi maalauksiksi.

Miniatyyrimaiseman luominen

Entä miten sitten kasvattaisi itsellensä miniatyyrimaiseman? Zhu Zi’an, Suzhoun jo edesmennyt ruukkupuumestari neuvoo seuraavaa: 

Kiinalaisten mielestä miniatyyrikasvin kasvattaminen ja hoitaminen ei ole kovinkaan mutkikasta. Pitää vain valita ensin sopiva kasvi. Helpoimpia ovat havupuut, sypressit ja pienilehtiset puut. Myös talvijasmiini, granaattiomena ja muut hedelmäpuut sopivat tarkoitukseen. Kasvia valitessa tulisi suosia niitä, jotka näyttävät vankoilta, ja joilla on lyhyet oksat ja pienet lehdet. Parhaita ovat ne, jotka näyttävät oudoilta ja ”tuulenpieksämiltä”.

omenapuita%20II.jpg

Omena- ja kirsikkapuitakin sopii kouluttaa!

Suzhou miniatyyrimaisemilla on kolme erityistä ominaisuutta. Ensinnä, ne istutetaan mataliin, noin neljä senttiä korkeisiin savi- tai marmoriruukkuihin. Toiseksi, trimmaus suoritetaan niin, että se muistuttaa mahdollisimman paljon puun alkuperäistä muotoa. Lisäksi puun lopullisen muodon tulisi määräytyä sen mukaan, millaisessa asennossa puun runko luonnollisesti on.

Itse trimmaaminen onkin sitten jo sellaista taidetta, että sen varmaan oppii vasta mestarin opetuksessa. Minulla ei sellaisia taitoja ole. Sen kuitenkin luin, että heti alussa on parasta karsia puu niin, että lähestulkoon vain runko on jäljellä. Havupuihin voi jättää yksi, kaksi oksaa. Juurista leikellään vanhat pois ja alajuuret lyhennellään. Kasvi kääritään kauttaaltaan olkiin.

Kasvi istutetaan ensin saviruukkuun ja multa asetellaan niin, että kasvi on ikään kuin kukkulalla. Silloin ei niin suuri vaara, että pääjuuri pääsisi mädäntymään. Sitten olisi parasta kaivaa potit maahan, jotta kosteus hyvin säilyisi.

Kun ensimmäiset silmut ilmaantuvat, poistetaan varovasti olkisuojus. Kasvi pidetään varjossa ja poistetaan ne silmut, jotka kasvavat väärään suuntaan tai ovat muuten vain ei-toivottuja. Kannattaa kuitenkin antaa muutaman varasilmunkin kasvaa, sillä niitä ehken tuhoutuu puuta muovatessa.

DSC01689.jpg

Tyypillinen suzhoulainen ruukku

Talveksi ruukun voi Suzhoun korkeudella kasveineen haudata maahan, jotta juuret eivät jäätyisi. Suomessa sille varmasti pitäisi etsiä joku viileä talvehtimispaikka. Ehkä kellari? Ennen talviteloille laittamista tulisi pitää huoli siitä, ettei multa ole liian kosteaa. Se tapahtuu koputtelemalla ruukkua: jos ruukun ääni on heleä, on multa kuivaa. Jos se on matala, siinä on vielä liikaa kosteutta. Kosteutta tarvitaan silti kylmänäkin ajanjaksona, joten tämä mullan kosteuden määrittely lienee taidetta. Ja pitää muistaa, että aina kun kasville vaihdetaan mullat tai se istutetaan uuteen ruukkuun, pitäisi sitä hieman nostaa, jotta juurakkoa näkyisi vuosi vuodelta enemmän.

bonzaivaja.jpg

Oppineen työhuone?

Ai niin. Perinteisesti ruukkupuita kasvattivat oppineet. Ruukkupuiden tuli peilata kasvattajaansa, tämä esteettistä silmää, tyyliä ja makua ja lisäksi oppineisuuden sekä itsekasvatuksen astetta. Minun kirjoitustyyliäni on luonnehdittu rönsyileväksi. Lisäksi olen kiinnostunut liian monesta asiasta ollakseni todella hyvä jossakin. Ja itsekurinkin kanssa on vähän niin ja näin. Luulen, että minun ruukkupuuni kaikesta typistelystä ja muotoilusta huolimatta muistuttaisi enemmän sinne tänne harhailevan seikkailijan satupuuta kuin tiukasti asiassa pysyttelevää tohtoria kuvaavaa miniatyyrimaisemaa! Tai ehkä minulle ominaisin olisikin alla oleva elävä puukatos. Sen alla voisi vilvoitella kuumana kesäpäivänä ja haaveilla vaikka mistä!

P1010988.jpg

Tämä ruusupuukatos kasvaa ja kukkii Vaatimattoman virkamiehen puutarhassa. Puun varjossa on istuttu monen ystävän ja tuttavan kanssa, vietetty hyviä hetkiä ja nautittu suzhoulaisesta puu- ja kasvitaiteesta.

 

Lähteitä:

Sights and Scenes of Suzhou. 1983. Zhaohua Publishing House. Peking.

http://www.phoenixbonsai.com

lauantai, 18. heinäkuu 2015

Keittokirjoja ja kotiruokaa

nuudelikirja.jpg

Nuudelikeittokirja

Kiinalaisten keittokirjojen historia on minulle melko tuntematon alue. Ruokia ja ruokailutapoja on kuitenkin muunnettu teksteiksi jo varhain. Niistä ovat kirjoittaneet lähes kaikki Kiinan merkittävimmät runoilijat, kirjailijat ja oppineet.

Kiinan varhaisimpana ”keittokirjana” pidetään Han-kaudelta (206–209) peräisin olevia bambuliuskoja. Ne löytyvät vuonna 1972 Hunanin provinssista, Ma-wang-tui-kukkulan hautalöydöksestä.  Bambuliuskoja on yli 300 ja niissä kuvaillaan Han-kauden aikaisia ruokailutapoja, ruokalajeja ja ruuan maustamista. Lisäksi niihin oli kirjoitettu erilaisista ruuanvalmistustavoista, kuten säilömisestä, paahtamisesta, höyryttämisestä ja uppokeitosta. Ruoanvalmistusohjeita on noin 180. Ensimmäiset varsinaiset keittokirjat, kuten Wushi zhongkuilu, eli ”Mrs. Wu’n” keittokirja, ovat 1200–1300-lukujen vaihteesta.[1] Tosin kerrotaan, että niitä kirjoitettiin jo Tang-dynastian aikana, eli 618–907. Muutapa en sitten asiasta tiedäkään tällä erää.

Olen kuitenkin useasti miettinyt sitä, onko kiinalaisilla keittokirjaklassikoita. Sellaisia, joita käytetään kotona. Meillä suomalaisilla on Kotiruoka, ruotsalaisilla Hemmets kokbok, amerikkalaisilla Joy of Cooking ja niin edelleen. Olen kysellyt asian perään, mutta tuttavani ovat kertoneet, että keittokirjoja ei kiinalaisissa kotikeittiöissä juuri käytetä. Reseptit ja tekotavat ovat ruokaa laittavien naisten päässä ja kehon muistissa. Ja joskus miestenkin, sillä varsinkin Shanghain seudulla on paljon sellaisia sukuja, joissa ruokaa laittavat myös miehet.

kiinalainen%20keittokirja%20II.jpg

Keitettyjen ja höyrytettyjen ruokalajien kirja

Toisaalta Kotiruoan kaltainen, kaikille kodeille passaava keittokirja olisi Kiinassa mahdottomuus, koska erilaisia alueellisia keittiöitä on useita, ja ne poikkeavat sekä ruoka-aineiltaan, mausteiltaan että tekniikoiltaan toinen toisistaan. Yhden laskutavan mukaan pääkeittiöitä on neljä; Kantonin, Shandongin, Jiangsun ja Setsuanin keittiöt. Toisen lähteen mukaan niitä on kahdeksan, eli edellisten lisäksi Fujianin, Hunanin, Anhuin ja Zhejiangin keittiöt. Joku kertoo, että niitä on yksi merkittävä jokaisessa ilmansuunnassa. Jos olisi olemassa koko kiinalaisen ruokarepertuaarin kattava teos, olisi se varsin paksu: vuonna 1992 julkaistussa ”Zhongguo pengren cidianissa”, eli vapaasti suomennettuna Kiinan ruokasanakirjassa, on 20690 hakusanaa. Niiden joukossa on peräti 2000 ruokalajin nimet! Ja siinä vain tunnetuimmat.

Olen etsiskellyt vanhoja keittokirjoja divareista. Niitä ei Suzhoussa valitettavasti ole montakaan. Etsintää vaikeuttaa lisäksi heikko kielitaitoni:

- Onko teillä laittaa ruokaa kirja?

- Ei ole.

- Eikö teillä onko teillä laittaa kiinalainen ruokalaji kirja?

- Ai ruokaopas? On yksi. Kas tässä!

Olen tähän mennessä onnistunut löytämään kolme vanhempaa keittokirjaa. Ensimmäinen niistä - jonka kuva on tekstin alussa - keskittyy nuudeleihin ja sisältää 300 eri tapaa laittaa niitä. Kirja on vuodelta 1981, eli Kiinan kirjallisuuden pitkässä historiassa varsin nuori. Toinen löytöni keskittyy höyrytettyihin ja keitettyihin ruokiin. Tästä 1979 julkaistusta kirjasesta löytyvät niin dumplingit, mantout kuin baozetkin. Nämä kaksi teosta on varmaan suunnattu ammattilaisille. Kuka kotikeittäjä tarvitsisi 300 nuudeliohjetta? Taikka perusteelliset ohjeet kaikenlaisen keittämiseen ja höyryttämiseen?

Mutta löytyi viimein se ”Kotiruokakin”, 家常菜谱, 1979 painettu 120-sivuinen ja 180 ruokaohjetta sisältävä kirjanen. Tosin 家常ei välttämättä viittaa kotiin ja arkeen, vaan myös tavallisuuteen tai yleisyyteen.

kotiruoka%20III.jpg

Aivan umpimähkää käänsin sieltä täältä ruokalajin nimen ja aikamoinen yllätys oli se, että reseptien joukosta löytyivät monen suomalaisenkin suosikit. Kirjassa on muiden muassa hapanimelä possu eli Gulao Rou ja kanaa pähkinöiden kanssa, eli Gong bao ji ding. Ja varmasti löytyy vielä muutakin tuttua, jahka tässä työssä päästään pidemmälle.

Tässä alla vähän epätäydellinen resepti kaikille niille, joiden makuhermoon ”Kanaa ja pähkinöitä” iskee. Ohjeessa antamani maustemitat tuntuvat liian vähäisiltä kanamäärään nähden. Jos saisin päättää, niin 钱 olisi ruokalusikallinen. Laitan sen sulkuihin reseptiin. Tosin voi olla, että ”nuoret kanat” ovat hyvin pieniä, ehken kananpoikia.


宫保鸡丁, eli Gong bao ji ding 

Raaka-aineiksi tarvitaan kaksi tai kolme nuorta kanaa 嫩鸡肉三两, yksi kananmuna鸡蛋一只, ja 100 g paahdettuja maapähkinöitä 热花生仁二两[2].

Mausteiksi tarvitaan tuoretta inkivääriä noin teelusikallinen 姜末五分[3], ( 葾节二钱, Tämä jäi selvittämättä.), keltaista riisiviinaa 6 g (2 ruokalusikallista) 黄酒二钱[4],sokeria reilu teelusikallinen白糖六分, (monosodium glutamaattia 味精二分),kuivaa tärkkelysjauhoa n. 15 g (4 ruokalusikallista) 干淀粉四钱,kuivia chilipippureita 3 g (1 ruokalusikallinen) 干辣椒段一钱,chiliöljyä 3 g (1 ruokalusikallinen) 辣油一钱, murskattua valkosipulia noin reilu puoli teelusikallista蒜泥三分, sulatettua laardia 300 grammaa熟猪油六两, suolaa hiukkasen细盐二分, etikkaa 2 teelusikallista 醋八分, vaaleaa soijakastiketta10 g (3 ruokalusikallista) 百酱油三钱, veteen liotettua tärkkelystä 3g (1 ruokalusikallinen) 水淀粉一钱, setsuaninpippureita kymmenen kappaletta花椒十粒.

Ruoanvalmistustekniikat:

kanan%20leikkuu.jpg

Yksi: Leikkaa kananliha kolme sentin kuutioiksi. Lisää suola, kananmuna, tärkkelysjauho, sekoita keskenään. Ota sokeri, etikka, soija, öljy, (monosodium glutamaatti) ja veteen liuotettu tärkkelysjauho, sekoita ne toisessa kulhossa ja siirrä odottamaan myöhempää käyttöä.

Kaksi: Ota pannu, kuumenna se ja lisää sulatettu laardi. Odota, kunnes se kuumenee. Laita kanapalat kuumaan öljyyn, sekoita paistettaessa. Laita kanapalat siivilään valumaan.

vokki.jpg

Kolme: Ota pannu ja siinä oleva alkuperäinen rasva ja kuumenna. Laita kuivat chilipippurit öljyyn. Paista kunnes tulevat tummiksi. Lisää sitten setsuaninpippurit, (paprikakuutiot?), inkivääri, murskattu valkosipuli, paistetut kanapalat ja kulhoon tekemäsi sekoitus. Sekoita hyvin. Lisää paahdetut pähkinät ja chiliöljy.

Erityistä: Pitäisi olla väriltään punainen, lihan rapsakan pehmeää ja tuoreen tuntuista. Maun tulisi olla tulinen ja aromaattinen. Ruokalaji on kotoisin Setsuanista.

golg%20bao%20ji%20ding.jpg

Ohjeessa on puutteensa, johtuen kääntäjän kielitaidosta. Kehotan silti kokeilemaan ja olemaan joustava mittojen suhteen. Tehdään niin kuin Hilda-täti keittokirjassaan vuodelta 1884, eli pannaan mausteita ”mielen perästä”.

Ai niin, ruokakulttuurihan elää ja muuntuu ja ruoat sen mukana. Tässä kuvassa olevassa modernissa pähkinäkanassa on myös vihanneksia; porkkanaa, retikkaa ja paprikaa. Sopii kokeilla!




[1] Höllman, Thomas O. 2010. The Land of the Five Flavors: A Cultural History of Chinese Cuisine. Columbia: Columbia University Press.


[2] Mittayksikkö 二两tarkoittaa 500g:n (一斤) kahta kymmenystä. Resepteissä käytetään mittoja 一两 – 十两.

[3] Mittayksikköä  分 en pystynyt tarkasti selvittämään. Tämä 五分 on tuttavani mukaan noin teelusikallinen.

[4] 1 tael/liang 兩 =10 qian 錢 (new) = 31.25 grams 克 (http://chailibrary.com/traditional-chinese-medicine-measurement/)

tiistai, 28. huhtikuu 2015

Mene munalla tenttiin!

mene%20munalla.jpg

Kuva Flicker.fi

Joskus muutama vuosikymmen sitten kehotettiin suomalaisia menemään munalla töihin ja vähän muuallekin. Se tarkoitti viittä, kuutta aamiaismunaa viikossa; olihan toisilla lauantainakin töitä. Tuolloin kananmuniin ei liitetty juuri mitään ikävää. Syöntirajoituksena oli ehkä vain munien korkea hinta. Jos niihin kuitenkin oli varaa, syötiin munavoita, keitettyjä ja paistettuja munia, sekä leivottiin kaakkuja ja pikkuleipiä. Toisin on nyt, kun monen pitää pitää huoli siitä, ettei kolesteroli nouse turhan korkealle. Ehkä se on sitten vain se muna viikossa.

pannukakku.jpg

Kiinalaisetkin menevät munalla töihin. Monet nappaavat katukeittiöistä mukaansa munakkaita ja pieniä pannukakkuja. Toiset valitsevat ankanmunia, joissa on sisällä syntymätön poikanen. Myös ruskeita teemunia voi ostaa aamulla mukaan tai huikopalaksi koska vain. Eikä ole väliä sillä, ovatko munat peräisin kanasta taikka ankasta. Kaikki käy!

teemunia.jpg

Teemunia ja muutakin.

Kyllä kiinalaisetkin kolesteroliaan vahtivat, mutta toisaalta myös rakastavat kaikenlaisia munaruokia. Länsimaalaisetkin ovat kuulleet tuhatvuotisista munista, jotka perinteisesti kypsytettiin hevosen virtsassa, lipeässä, heinissä ja savessa vähintäänkin 40 päivää. Tuhatvuotiset munat, joissa on tummanvihreäksi muuttunut keltuainen ja rusehtava valkuainen haisevat hieman ikävälle, mutta maku on menettelevä. Monet Kiinan-kävijät puolestaan rakastuvat edellä mainittuihin teemuniin; niihin ”marmoripintaisiin” herkkuihin, jotka haudutetaan soijan, sokerin, mausteiden ja teeveden seoksessa.

Arranged_century_egg_on_a_plate.jpg

Tuhatvuotisia munia!

Kuolemattomia munia en ole koskaan maistanut. Niitä keitetään viisi minuuttia, kaiverretaan pienestä aukosta keltuainen pois ja korvataan se porsaanlihamurekkeella. Reikä paikataan ja munia höyrytetään vielä viisi minuuttia. Kuorinnan jälkeen ne uppopaistetaan öljyssä. Possupadassa haudutettuja munia sen sijaan olen syönyt. Kokki kertoi, että ne punaiset ja suolaisenmaukkaat munaset olivat muhineet lihapadassa viitisentoista päivää. Oikein hyviä. Suolattuja munia en ole maistanut, vaikka Jiangsun provinssissa on kylä, Gaoyou, joka on melkein maankuulu munistaan!

Entä ne tenttimunat? Kiinalaiset uskovat ruoan voimaan, mutta myös erilaisilla onnenruuilla ja onnea lupailevilla tekosilla on suuri merkitys. Jos aikoo saada kokeista tai tenteistä parhaat pisteet, eli täydet sata, on hyvä varautua siihen muutenkin kuin lukemalla, vaikka sekin auttaa. Sopiva aamupala tenttipäivänä on pitkulainen leipä tai sämpylä ja kaksi munaa, jotka yhdessä muodostavat luvun 100.

satanen.jpg

Keskilukukausitentin aamiaisainekset!

Jokunen satanen on tullut kyllä aivan kaurapuuroaamiaisellakin. Tosin en ole varma, ovatko hyvät suoritukset kuitenkin sillanylitysnuudeleiden aikaansaannoksia. Niistä kirjoitin aiemmin.

Vielä olisi nuudeleitten lisäksi tarjolla muutama muukin opiskelua ja tenttimistä tukeva ruokalaji, mutta esimerkiksi höyrytettyä kilpikonnaa kristallisokerikeitossa ei ole näkynyt täkäläisissä ravintoloissa. Se olisi kenties ollut hyväksi! Kerrotaan nimittäin, että muinoin kaksi keisarilliseen kokeeseen matkannutta nuorta miestä pysähtyi aterioimaan Ningbossa. He tilasivat juuri tätä nimenomaista keittoa. Ja kysyivät sen nimeäkin. No eihän sopalla nimeä ollut, mutta teräväpäinen ravintoloitsija keksi sen käden käänteessä. Kun asiakkaina oli kaksi oppineen puvunparressa, niin hän nimesi ruokalajin Mestariksi. Nuoret miehet olivat mielissään ja söivät hyvällä ruokahalulla. Myöhemmin toinen näistä kokelaista onnistui oivallisesti ja hän oli tentin paras oppilas – Number One Scholar!

2015-04-28-2894.jpg

Satasia, ja muitakin...

Ruoka voi olla koetilanteessa merkittävässä asemassa muullakin tavalla. Kerran nimittäin eräs Tang-dynastian aikainen keisari matkusteli Zhejianin provinssissa ja sai syödäkseen todella maukkaita kakkuja. Vielä ennen kotiin lähtöä hän käski palvelijaansa noutamaan muutaman kotimatkaa varten. Nuori mies, joka oli kakut leiponut, oli kuitenkin lähtenyt keisarillisiin kokeisiin, eikä kakkuja ollut saatavilla. Koska keisari kuitenkin oli ikihyviksi ihastunut opiskelijan tekemiin kakkuihin hän päätti, että kokeen teemana oli juuri näiden nimenomaisten leivonnaisten leipominen. Ja kukapa siinä paremmin olisi onnistunut, kuin kyseinen kaakkuleipuri Xitangin kaupungista. Leivontataitojensa ja reseptinsä ansiosta hänestä tuli sen kokeen ykkönen ja kakuista maankuuluja! Onkohan minun ruoanlaittotaidoillani merkitystä tentissä? Vai pitäisikö keskittyä kuitenkin kirjoitusmerkkeihin… No, se jää nähtäväksi.

good%20luck.jpg

Ai niin. Suzhoussa on muuten ”Parhaan oppineen hotelli”. Ja siellä ravintola. Olisikohan Mestaria tarjolla? 

perjantai, 10. huhtikuu 2015

Vihertää, vihertää – on Qīngmíng Jién aika

 

2015-04-02-2743.jpg

Hautojenlakaisujuhlaa, eli Qīngmíng Jié’tä vietetään Kiinassa kuukalenterin neljännen kuukauden ensimmäisenä päivänä. Se sattui tänä vuonna viime viikonlopulle. Juhlan aikaan tulisi taivaan olla alhaalla ja sataa tihuuttaa, kuten yllä olevassa runossakin kerrotaan. Piti tänäkin vuonna paikkansa.

Kiinalaiset menevät haudoille ja siistivät ne. Poltetaan paperirahaa ja suitsukkeita. Vainajille tarjotaan ruokaa, jota sitten syödään itsekin. Lisäksi tarjoillaan teetä ja viinaryyppyjä. Olisi tehnyt mieli lähteä hautausmaalle tarkkaileman ja valokuvaamaan, mutta varmasti nämä rituaalit on jo dokumentoitu monen etnologin, kulttuuriantropologin taikka turistin toimesta. Päätin jättää ihmiset rauhaan.

2015-02-23-2509.jpg

Rituaalirahaa ja suitsukkeita

Sen sijaan toteutin toisen hautojenlakaisujuhlan ajankohtaan sopivan toimituksen, eli ”kävelin vihreällä”. Vihreä, uuden elämän symboli lohduttaa, kun ajatukset muuten ovat menneissä. Minä suuntasin tällä kertaa Sun Risen golfkentälle, jossa teen viherkävelyt muinakin viikonloppuina. Tosin golfkentälläkin on paikka, jossa voi suoda ajatuksia jo poismenneille. B-kentän kolmos- ja nelosväylien välissä on korkea, kivinen patsas. Kerrotaan, että aikoinaan samoilla sijoilla oli hautausmaa.

2015-04-04-2751.jpg

Kivipaasi, tai miksi sitä nyt luonnehtisikaan, sijaitsee sopivasti pienellä kummulla, sillä viherkävelyn tulisi suuntautua mieluiten jonnekin korkealle, vuorelle tai kukkulalle. Vaellusretkeä ei suinkaan tarvitse tehdä täsmälleen hautojenlakaisupäivänä, vaan itselle tai perheelle sopivaan aikaan, silloin kun vielä on kevään tuntua. Moni Kiinassa vieraileva onkin ehkä huomannut, että monella vuorella on suoranainen ruuhka! Valtavan pitkät turistijonot kiemurtelevat rinteitä ylös ja alas.

DSC00680.jpg

Kevätretkellä keltaisilla vuorilla

Muutakin vihreää toki kuuluu kevääseen ja hautojenlakaisujuhlaan. Tämän ajan juhlaruokaa ovat erityisesti vihreät, makeat riisipallukat (qingtuan), joiden sisällä on punapaputahnaa. Niitä viedään haudoille ja syödään kodeissa, kaduilla ja ravintoloissa muutaman viikon ajan. Maistelin qingtuanin. Rakenne oli tahmeahko ja hampaisiin tarttuva. Maussa olisi saanut olla hieman enemmän syvyyttä. Ei välttämättä lempilevonnaiseni!

Toinen tärkeä vihreä ruoka on toonapuunlehti -”paistos”(Toona sinensis, kiinaksi xiāngchūn). Tilasin sitä ravintolassa. Maku oli melko ”kotoisa”, melkein kuin olisi syönyt horsmanversoja munakokkelin joukossa. Toonalla ei ole vakiintunutta englanninkielistä nimeä, vaan sitä kutsutaan Kiinan mahongiksi. Se viihtyy ainakin Pekingin korkeuksilla saakka, mutta en tiedä, kasvaako sellaisia Suomessa. Kerrotaan, että sen terveysvaikutukset olisivat huomattavia; muutamia tieteellisiäkin artikkeleita löytyy Toonan erinomaisuudesta.

2015-03-30-2722.jpg

"Vihermunakas"

En tiedä, kuinka innokkaasti kiinalaiset näitä puita kasvattavat, vai onko olemassa peräti toonametsiä. Ystäväni pihapiirissä on kuitenkin komea yksilö. Saan siitä muutaman lehtinipun kokeeksi. Yritän tehdä niistä ”vihermunakasta”. Ehkä vihermunakkaasta tulee jatkossa oma kevätruokani, sillä meidän omatkin villivihanneksemme – jotka usein ovat joko katkeria tai melko mauttomia – saattaisivat taipua paremmin aasialaisiin kuin eurooppalaisiin ruoanvalmistustapoihin.

luzhin%20kanavia.jpg

Ai niin. Kaikki vihreä ei ole hyvästä. Tässä kuvassa, joka on otettu Luzhin vesikaupungissa, einäy yhtään vihreitä lippalakkia. Se kun on aisankannattajan merkki. Koskee miehiä.

Toonapuusta lisää: http://en.wikipedia.org/wiki/Toona_sinensis

tiistai, 31. maaliskuu 2015

Gān bēi, eli kannat kattoon!

 

ihmisen%20mittainen%20juoma.jpg

Moutai - ihmisen mittainen juoma!

Golf-klubilla oli kisat. Tällä kertaa sponsorina toimi Moutai-viinaa valmistava yritys. Pääpalkinto sekä miesten että naisten sarjassa oli komea, 888 RMB:n arvoinen puteli Moutai Golf ”likööriä”. Ajattelin, että jos voitan pullon, vien sen Suomeen ja tarjoan pelikavereille aina, kun teen birdien. Vaan jäipä saamatta tällä kertaa. Kisan jälkeen nautittiin yhdessä illallista ja siellä sentään sain maistella tätä kyseistä herkkua ja nostella maljoja pöytätovereiden ja muidenkin kanssa.

birdiepullo.jpg

Birdie-puteli!

Kiinassa suosittu baijiu, eli valkoinen viina, on maailman eniten käytetty alkoholi. Se on monelle suomalaisellekin tuttu Kiinaan suuntautuneiden matkojen kautta. Jos on onnistunut pääsemään oikein hienoille illallisille, on isäntä tai emäntä tarjonnut tätä erikoista juomaa, jota on otettu malja kerrallaan ja mieluiten Pohjanmaan kautta.

Näiden iloisten bankettikokemusten myötä monelle suomalaiselle onkin syntynyt eräänlainen viha-rakkaus-suhde tätä Kiinan suosikkijuomaa kohtaan. Sen makua on luonnehdittu viinien tapaan ”viipyileväksi”. Sillä tarkoitetaan sitä, että baijiu vielä useankin päivän päästä saattaa maiskahtaa suussa. Valkoviinanjuontikyvyillä kisaillaan. Varsinaisena sakanarina voidaan pitää henkilöä, joka vaivatta kumoaa useita  lasillisia ”Moukkua”, eikä ole moksiskaan.

moukkulasit.jpg

Oma ennätykseni on viisi maljaa! Tosin näitä pienempiä.

Kuuluisin ja arvostetuin baijiu-merkki on edellä mainittu Moutai. Sillä on monisatavuotinen menneisyys, joka historitsija Sima Gianin mukaan juontaa juurensa vuoteen 135eaa. Tuolloin eräs korkea-arvoinen virkamies matkusti Moutaihin ja sai maistaakseen paikallista baijiouta. Hän tietenkin ihastui sen erityiseen makuun ja vei sitä mukanaan keisari Han Wudille, joka myöskin mieltyi sen täydelliseen makuun. Moutaita alettiin valmistaa suurissa määrin jo Qing-dynastian aikakaudella. Juomaa tuotetaan edelleen Moutain kaupungissa Guizhoun provinssissa ja sanotaan, että sen valmistamiseen käytetään Chishui-joen vettä.

Kerrotaan, että juuri tämän nimenomaisen joen vesi on se elementti, joka tekee tästä durrasta valmistetusta juomasta niin persoonallisen.  Mutta aina ei ole ollut niin, sillä muinoin Moutain talonpojat eivät hoksanneet tehdä juomaansa jokiveteen. Kelvollisen juoman tekemisen taisi vain kylän rikkain isäntä, joka asui muista kyläläisistä erillään omassa, hienossa talossaan.

Tulipa sitten oikein kylmä talvi. Kylässä tuuli ja pyrytti. Nuori tyttö saapui rikkaan miehen portille ja pyysi saada tilkan viinaa, jotta hieman lämpenisi. Porttivahti kaatoi tytölle lasillisen, mutta samaan aikaan saapui isäntä paikalle ja ajoi tytön tiehensä. Alhaalla kylällä tyttö kolkutteli ovia, ja pääsi kuin pääsikin suojaan vanhan pariskunnan luo. He säälivät kulkijaa ja syöttivät ja juottivat hänet hyvin. Tarjosivatpa yösijankin.

pieni%20moutailasi.jpg

Saisinko lasillisen lämmikettä, kiitos!

Aamulla, kun pariskunta heräsi, oli tyttö jo tiessään. Aamiaista nauttiessaan kertoi isäntä, että oli nähnyt hyvän unen kauniista keijusta. Unessa se oli neuvonut miestä aloittamaan viinan valmistuksen yhdeksännen kuun yhdeksäntenä päivänä; silloin Chishui-joen vesi olisi puhtaimmillaan. Ja mies noudatti neuvoa. Viinasta tuli maukasta ja se kävi hyvin kaupaksi. Rikkaalle miehelle sen sijaan tuli ilkeä loppu, niin kuin saattoi odottaakin.

Seuraavan kerran, kun minulla on mahdollisuus kohotella maljoja Moutailla, pidän edellä  tarinan mielessäni. Olen varma, että baijiou maistuu erilaiselle, kun pikarin pohjalla uiskentelee keijukainen. Ja toki on pidettävä mielessä myös se, että vaikka me barbaarit emme Moutain päälle ymmärräkään, on sillä suuri merkitys kiinalaisille itselleen. Moutai on nimetty Kiinan kansallisjuomaksi ja sitä tarjotaan kaikilla virallisilla lounailla ja illallisilla ja annetaan lahjaksikin. Moutaita juodaan vieraiden, isäntien, emäntien ja ystävyyden kunniaksi. Ja näiden maljojen tarkoitus on vahvistaa suhteita ja luoda kumppanuuksia. Siksipä olisi minunkin syytä perehtyä syvällisesti siihen, millainen on sivistynyt, kiinalainen juomakulttuuri!

lady%20zhao.jpg

Hyvä on kuitenkin pitää maltti maljoissakin, kuten Lady Zhao (Pan Chou, Pan Tai Ku tai Ban Zhao, 45–114jaa) neuvoo. Hän tiesi asian jo 2000 vuotta sitten!